Välimeri on maailman historiallisesti merkittävimpiä meriä. Sen reunoilla ovat vallinneet maailmanhistorian mahtavimmat suurvallat, joiden jalanjäljistä nykyinen länsimainen kulttuuri on kehittynyt. Välimeren rannoilla näkyy edelleen Rooman valtakunnan entisaikojen loiston ja mahdin vaikutukset, mutta alue on kulttuurisesti todella monipuolinen. Yhtenäisistä elementeistä huolimatta jokaisella maalla ja jopa useimmilla maakunnilla on oma, ainutlaatuinen kulttuurinsa, ja ruoka ja musiikki ovat Välimeren alueen todellisia rikkauksia.

Välimeri ei kuitenkaan houkuttele pelkästään historiansa takia. Se sijaitsee lähellä kaikkia Euroopan maita, joten meren äärelle pääsee helposti, edullisesti ja nopeasti. Vaikka Välimeren ilmasto on talvisin viileä ja kesäisin kuuma, on aurinko taattua ympäri vuoden. Ja ainakin suomalaisen mittapuun mukaan välimerellinen ilmasto on pohjolan puhureihin verrattuna huomattavasti leppeämpi vaihtoehto ympäri vuoden.

Välimeren rannoilta löytyy toinen toistaan upeampia matkakohteita, joihin kannattaa tutustua. Lentoja saa nykyisin todella edullisesti, joten pakettimatkan sijaan on usein halvempaa räätälöidä oma matkapaketti ja hankkia lennot ja hotelli erikseen. Alla esittelemämme kohteet ovat oivia esimerkkejä siitä, että Euroopastakin löytyy upeita, esimerkiksi Karibiaan verrattavissa olevia kohteita.

meda-1

Barcelona

Koillis-Espanjassa sijaitseva monipuolinen Barcelona on loistava kaupunkikohde, joka komeilee hyvällä syyllä vuosi toisensa perään suosituimpien kaupunkikohteiden kärkipäässä. Syitä on monia. Barcelonassa voi esimerkiksi yhdistää kaupunki- ja rantaloman, nauttia kulttuurista ja herkullisista tapaksista tai pinchoista, eli pienistä ruoka-annoksista, ja muista paikallisista erikoisuuksista.

Kaupungin päänähtävyytenä voi mainita Antoni Gaudin suunnitteleman roomalaiskatolilaisen kirkon, Sagrada Familian, jota restauroidaan jatkuvasti. Lisäksi Barcelona vilisee Gaudin suunnittelemia rakennuksia, joiden ansiosta jo pelkkään kaupunkiin tutustuminen on verrattavissa museokäyntiin. Etenkin vanha kaupunki, Ciutat Vella, on ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Kaupungista löytyy toinen toistaan mielenkiintoisempia museoita, kuten luonnontieteellinen museo Museo Blau, tiedemuseo CosmoCaixa, Picasson taidetta esittelevä Picasso- museo, Fundació Joan Miró  ja modernin taiteen museo Can Framis Museum. Lapsille kaupunki tarjoaa paljon tekemistä; esimerkiksi iso huvipuiston, seikkailupuiston, vesipuiston ja eläintarhan.

Barcelonassa on helppo liikkua laajan metro- ja junaverkoston ansiosta. Vain parinkymmenen minuutin päässä kaupungin keskustasta sijaitsevat puhtaat rannat soveltuvat erinomaisesti auringonottoon ja uimiseen ja Barcelonan keskusta on puolestaan pullollaan mahtavia ostospaikkoja. Monipuolisessa Barcelonassa riittää helposti nähtävää useammallekin vierailulle, ja kaupunki tarjoaa kasapäin elämyksiä ja kokemuksia. Erityisen mieleen jäävää on tietenkin jalkapallo-ottelun näkeminen, etenkin, jos pelivuorossa on kaupungin ylpeys, FC Barcelona.

Antalya

Etelä-Turkissa, Taurus-vuorten juurella, Välimeren rannalla sijaitseva Antalya on vuosikymmenet ollut yksi Turkin turismin ykköskohteista. Vuosittain pelkästään Antalyassa ja sen ympäristössä on vieraillut noin kymmenen miljoonaa turistia. Antalya on pakettilomailijoiden ja erityisesti rantalomaa etsivien varma valinta, sillä Antalyassa ja sen lähellä sijaitsevassa Alanyassa on loistavat uimarannat.

Pelkkään rantalomaan ei tarvitse Turkissa tyytyä, vaan Antalyasta löytyy lisäksi monia nähtävyyksiä, joista mainittakoon muun muassa Düden-vesiputous. Antalyan keskustassa sijaitsee turisteja kiehtova vanha kaupunki ja lukuisissa ravintoloissa voi herkutella turkkilaisilla erikoisuuksilla. Edellä mainittujen lisäksi huomiota kannattaa kiinnittää Antalyan museoon, joka on ehdottomasti vierailun arvoinen. Hieman Antalyan ulkopuolelta sijaitsevat antiikin aikaisten kaupunkien, Termassoksen ja Pergen rauniot. Lapsille Antalyassa on suuri eläinpuisto ja akvaario.

Alueella sijaitsevat tuhannet hotellit ovat tasokkaita ja edullisia. Muutenkin Turkin edullinen hintataso houkuttelee paljon rantalomailijoita ja auringonpalvomisen ohella voi tehdä edullisia kulta-, nahka- ja vaateostoksia. Turkin ruokakulttuuri on tyypillinen Välimeren ruokakulttuuri, jossa käytetään paljon oliiviöljyä, kalaa, kasviksia ja vihanneksia. Antalyaan kannattaa matkustaa jo pelkästään ruoan takia.

Turkin matkailubisnes on kokenut muutaman viime vuoden aikana kovan kolauksen terroriuhan vuoksi. Suomalaisturistit ovat terrori-iskujen ja turisteihin kohdistuneiden hyökkäysten pelossa suunnanneet turvallisimmiksi kokemiinsa matkailumaihin, kuten Espanjaan, Bulgariaan, Maltalle ja Kroatiaan.

Malta

Suomalaismatkailijoille pitkään melko vieraana lomakohteena pysytellyt Malta on kasvattanut viime vuosina suosiotaan huimasti. Eikä vähiten siksi, että tälle Välimerellä sijaitsevalle piskuiselle saarelle on voinut lentää jo useamman vuoden ajan aina maaliskuusta lokakuuhun suoralla Finnairin lennolla. Vuonna 2018 tilanne on yllättävän suuren suosion ansiosta muuttumassa siten, että suoria lentoja jatketaan aina joulukuulle saakka.

Maa sijaitsee keskellä Välimerta, vajaan 100 kilometrin päässä Sisiliasta. Maltan valtio koostuu kolmesta eri saaresta: Maltasta, Gozosta ja Cominosta. Maltalla asuu noin 450 000 ihmistä, mutta turistikauden aikana saarella oleskelevien ihmisten määrä kaksinkertaistuu, mikä aiheuttaa omat haasteensa pikkuruisen Maltan infrastruktuurille ja muun muassa jätehuollolle.

Maltaa voidaan pitää eräänlaisena valtavana ulkoilmamuseona ja maa on tunnettu upeasta arkkitehtuuristaan, historiallisista kylistään ja luonnon kauneudestaan. Pääkaupunki Vallettan vanhan kaupungin talojen arkkitehtuuri on peräisin keskiajalta, mutta Maltaa asutettiin jo 5000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Maltan kuuluisimmat nähtävyydet ovat Maltan megaliittiset temppelit, joista osa on Unescon maailmanperintökohteita. Nämä temppelit valmistuivat huimat 2500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Toinen tärkeä nähtävyys on Hal Saflienin hypogeumi, joka on puoliksi maanalainen pyhäkkö. Sekin valmistui noin 2500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Maltalla voi kulttuuri- ja rantaloman lisäksi urheilla. Saarella on hyvät puitteet vesiurheilulle ja etenkin sukellukselle, sillä Maltan vedet ovat edelleenkin Välimeren kirkkaimmat. Maltalla kannattaa kokeilla myös paikallisia herkkuja kuten Aljotta- kalakeittoa sekä Zalzett tal-Maltia, rosmariinilla ja korianterilla maustettuja porsaanlihamakkaroita. Maltan eräänlaisena kansallisruokana pidetään kanista valmistettua pataa, jota on tarjolla useimmissa paikallista ruokaa tarjoilevissa ravintoloissa.

Malta on pinta-alaltaan todella pieni, ja liikenne on paikoitellen varsin kaoottista. Liikenneyhteydet toimivat hyvin, vaikka paikallinen ajotapa saattaakin vaikuttaa hieman nopeatempoiselta. Maltalaiset eivät ehkä ole maailman ystävällisintä ja palvelualtteinta väkeä, mutta viikon lomamatkalla aika kuluu nopeasti.

Mikäli tarkoituksena on viettää rentouttava rantaloma rennossa ympäristössä, jossa riittää tekemistä, on turkoosina välkehtivästä merestään Tunnettu Malta ehdottomasti varteenotettava vaihtoehto Karibialle. Useat suomalaiset matkanjärjestäjät tarjoavat Maltalle suuntautuvia pakettimatkoja, mutta omatoimimatkailija voi räätälöidä oman matkapakettinsa varaamalla erikseen lennot ja majoituksen.

Turistit suosivat etenkin Slieman ja St. Paul’s Bayn alueita, jotka pursuilevat majoitusvaihtoehtoja, ravintoloita, kahviloita, baareja sekä turistikauppoja. Malta on monen eläkeläisen suosikkivalinta talvehtimispaikaksi, sillä saarella pärjää englanniksi ja lentomatka on huomattavasti lyhyempi kuin esimerkiksi Karibian rannoille. Maltalle järjestetään myös kielikurssimatkoja.