Trooppinen Karibia on monen unelmakohde, eikä sitä tarvitse kummastella hetkeäkään. Valkoiset hiekkarannat, loputtomana levittäytyvä turkoosi meri, letkeä kulttuuri, musiikki, arkeologisesti merkittävät kohteet sekä taivaan täydeltä porottava aurinko ovat ensimmäisiä mielikuvia, joita tämä tuhansia kilometrejä kattava alue herättää. Lähes samanlaisista maisemista ja tunnelmista saa tosin nauttia myös Välimerellä, joten etenkään kesäaikaan tuntikausien lentokoneessa istuminen ei ole tarpeen.
Pohjois- ja Etelä-Amerikan välissä sijaitsevalla Karibianmerellä riittää saaria ja sopivaa kohdetta pohdiskelevalla saattaakin pää olla nopeasti pyörällä vaihtoehtojen määrästä. Vaikka ideaalia olisi viettää Karibialla vähintään kolmisen kuukautta, pohdimme tässä artikkelissa sitä, mihin Karibialla kannattaa suunnata, kun aikaa on rajoitetusti netticasino kolikko pelit.
Karibialla matkustavan kannattaa valita vierailunsa ajankohta huolellisesti, sillä alue tunnetaan aggressiivisista hurrikaaneistaan, jotka aiheuttavat valtavia tuhoja säännöllisin väliajoin. Luonnonmullistuksia koetaan etenkin toukokuusta lokakuuhun, joten matkustamista olisi parasta välttää tämän kauden ulkopuolelle. Hurrikaaniaikaan kannattaa suunnata vaikkapa Välimerelle tai keskittyä kotimaassa matkailuun.
Karibialla on noin 7000 saarta, ja suhteellisen pienellä alueella on rinta rinnan todella omaleimaisia kulttuureja. Alueella puhutaan lukuisia kieliä, joista yleisimpinä mainittakoon ranska, kreolienglanti ja espanja. Karibian-risteily, jonka aikana tutustutaan useampaan saareen päivän verran, tarjoaa pintaraapaisun useammasta kohteesta, mutta perusteellisemman käsityksen saa viettämällä pidempiä aikoja esimerkiksi parilla saarella. Seuraavien rivien myötä käymme lyhyesti läpi, millaisia vaihtoehtoja todella monipuolinen Karibia tarjoilee ennakkoluulottomille, eksotiikan- ja auringonnälkäisille matkailijoille.

Ikoniset suursuosikit
Karibianmeren tunnetuimpia ja suosituimpia saaria ovat Isoihin-Antilleihin kuuluvat Kuuba, Dominikaaninen tasavalta, Jamaika ja Puerto Rico. Rantalomailijalle jokainen edellä mainituista kohteesta on täysi napakymppi, sillä valkoista rantaviivaa ja aurinkoa tarjolla on mielin määrin. Koska kyse on Karibianmeren suosituimmista saarista, tarjoaa aktiviteettivalikoima jokaiselle matkailijalle jotakin, budjetin koosta riippumatta.
Kuuba yhdistää rantalomailun kulttuuriin ja kaupunkielämyksiin
Kuubaan suuntaavan on helppo yhdistää lomaansa hiekkarantojen ihastelua, upeisiin kulttuurinähtävyyksiin tutustumista i sekä muita kaupunkiloman parhaita puolia. Saaren pääkaupunki Havanna on yli kahdella miljoonalla asukkaallaan Karibian suurin kaupunki, jossa eksoottisen eläväistä tunnelmaa ja kiehtovaa nähtävää riittää useammaksikin viikoksi.
Kaupungista löytyy lukuisia museoita sekä Unescon maailmanperintökohteisiin lukeutuva vanhakaupunki. Kaupungilla tallustelun vastapainoksi saarivaltio tarjoaa ainutlaatuisia sukelluskohteita ja miltei epätodellisen mahtavia maisemia. Mikäli Kuubaan ei ole vielä tähän päivään mennessä ehtinyt, alkaa nyt olla korkea aika. Fidel Castron kuoleman myötä pala vanhaa Kuubaa on melko varmasti jäämässä unholaan, joten mikäli tähän kulttuurihistoriallisesti merkittävään aikaan haluaa sukeltaa, alkaa nyt olla korkea aika.
Merenguen rytmejä Dominikaanisessa tasavallassa
Dominikaaninen tasavalta tarjoaa vierailijalleen niin koskemattomia hiekkarantoja, sympaattisia pikkukyliä, eloisia kaupunkeja, rehevää viidakkoa kuin jylhää vuoristoakin. Tästä huolimatta valtaosa Dominikaaniseen tasavaltaan saapuvista turisteista majoittuu ylväissä all-inclusive-resorteissa, joissa ainoana kosketuksena paikalliseen väestöön on henkilökunnan näkeminen. Moni matkailija viettää Dominikaanisessa tasavallassa vain päivän, sillä maa on usean loistoristeilijän vierailulistalla.
Iloista elämänrytmiä tahdittaa paikallinen nopeatempoinen merengue-musiikki, joka vie ajatukset hetkessä pois arkihuolista. Aktiivinen lomailija voi hypätä surffilaudalle, hevosen selkään tai pulahtaa sukeltamaan kirkkaisiin vesiin. Myös golfaajat arvostavat saaren harrastetarjontaa. Dominikaaninen tasavalta on äärimmäisen kaunis ja turvallinen kohde, joka sopii mainiosti myös Välimeren kohteisiin kyllästyneille perheille.
Kiireetöntä tunnelmaa Jamaikan rannoilla
Reggae-musiikista ja rommista tunnettu Jamaika on loistava valinta rentoa tunnelmaa arvostavalle matkaajalle, joka haluaa suunnata jonnekin, missä suomalaisturisteihin ei törmää aivan joka kadunkulmassa. Jamaikan suosituimmissa kohteissa riittää väkeä etenkin lomasesonkeina, mutta hälinästä voi aina vetäytyä rauhallisemmalle rannalle tai vaikkapa saaren vuoristolle. Toinen toistaan upeammat rannat takaavat, että auringonpalvoja saa Jamaikalla odotuksilleen vastinetta.
Kiehtovan historian Puerto Rico
Yhdysvaltoihin kuuluvalla Puerto Ricolla salsa raikaa ja turkoosi meri säteilee. Rentouttava makoilu rannalla onnistuu kaikkialla saarella, kun taas ostoksista ja yöelämästä kiinnostuneen kannattaa ottaa suunnaksi sykkivä pääkaupunki San Juan. Surffaajat viihtyvät saaren luoteisosan rannoilla ja sieltä löytyvää Rincóa pidetäänkin yhtenä koko maailman parhaista surffausrannoista. Puerto Ricoon kuuluvat pikkusaaret Viques ja Culebra ovat oivia vierailukohteita lyhyehkön lauttamatkan päässä.
Upean Karibian-loman ABC – Aruba, Bonaire ja Curaçao
Hollannille kuuluvat Karibian aakkossaaret Aruba, Bonaire ja Curaçao sijaitsevat Venezuelan rannikon kupeessa, erillään muiden Karibian saarten muodostamasta ketjusta. Kaikki kolme saarta ovat kiehtovia valintoja rantalomasta haaveilevan kohteeksi, mutta niillä on kullakin omat erikoispiirteensä.
Saarista suosituin ja pinta-alaltaan pienin on Aruba – suosittu turistisaari, jolla on pienestä koostaan paljon tarjottavaa paratiisirantojen lisäksi myös monipuolisten aktiviteettien ja vilkkaan yöelämän saralla. Lapsiperheille Aruba tarjoaa lyhyen venematkan päässä sijaitsevan vesipuistosaari De Palm Islandin mahtavat vesileikkimahdollisuudet.
Eloisaa Arubaa rauhallisempi Bonaire houkuttelee etenkin luontomatkailijoita sekä urheilusta nauttivia matkustajia. Saaren karusta kauneudesta saa ainakin vielä toistaiseksi nauttia melko rauhassa, ilman valtavia turistimassoja. Kattavan kokonaiskuvan saadakseen matkaaja voi tehdä pyöräretken saaren ympäri ja pulahtaa lopuksi rauhallisen rannan turkoosiin veteen.
Curaçao on ABC-saarista erikoisin ja hintatasoltaan edullisin. Saaren uskomattoman viehättävä, pastellisävyissä koreileva pääkaupunki Willemstad on Unescon maailmanperintölistalla ja tarjoaa kaupunkilomailijalle niin kulttuurinähtävyyksiä kuin monipuolista yöelämääkin. Vastapainona kaupungin ihastelulle toimii saaren kauniilla rannoilla rentoutuminen.
Autenttista tunnelmaa Dominicalla
Tuntemattomampia Karibianmeren saaria edustava Dominica ei ole juurikaan turistien suosiossa paratiisirantojen puuttumisen vuoksi. Itsenäiselle ja omaa rauhaa arvostavalle tämä on kuitenkin pelkkää plussaa! Alueen köyhimpiin lukeutuva Dominica on Karibian ainoa saari, jolla asuu edelleen alkuperäisiä karibialaisia eli kalinagoja. Saari tarjoaa siis autenttista tunnelmaa, jollaista muualta Karibianmereltä on vaikea löytää. Dominican upea luonto ja rento tunnelma hurmaavat taatusti.
Dominican jo entuudestaan melko heiveröinen infra- ja superstruktuuri sekä turismi kokivat kovan kolauksen syyskuussa 2017, jolloin hurrikaani Maria teki saarella tuhojaan järkyttävällä tavalla. Dominican pääelinkeino on ollut maanviljely, mutta viime vuosien aikana saari on profiloitunut ekomatkailukohteena. Hurrikaanin seurauksena meneillään on tällä hetkellä tuskallisen hidas jälleenrakennusprosessi, ja saaren matkailuyrittäjät kamppailevat elannostaan ehtyneiden turistivirtojen edessä. YK:n arvion mukaan Dominicassa on 74 000 asukasta, joten kyseessä on todellinen lilliputtivaltio.